Jäsenkirje 2017

Puheenjohtajan terveiset
 

Niin se aika vierähtää nopeasti ja ensimmäinen vuosi yhdistyksen puheenjohtajan pestissä alkaa olla loppusuoralla. Omalta osaltani kulunut vuosi on antanut paljon, vaatinut enemmän mutta erityisesti myös opettanut paljon erilaisista asioista. Vuoden tapahtumia summatessa en kuitenkaan vaihtaisi suurinta osaa kokemuksistani pois vaan voin helpottuneena todeta selvinneeni ”hengissä” vaativasta tehtävästäni.

Kulunut vuosi on ollut yhdistyksen toiminnan tarkoituksen mukaisesti koulutustäytteinen. Messukeskuksessa järjestettyjen XIX Valtakunnallisten Haavapäivien jälkeen yhdistyksen hallitus järjesti auktorisoiduille haavahoitajille suunnatun koulutuspäivän huhtikuussa 2016 uuden hallituksen voimin. Syksyllä 2016 järjestettiin kaksi alueellista haavakoulutusta Kemissä ja Lahdessa teemalla helpotusta haavanhoitoon. Kyseiset haavanhoidon peruskoulutukset ovat edelleen suosittuja ja osallistujamäärä molemmissa paikoissa lähentelikin 200 henkilöä. Kuluvan vuoden alueelliset koulutukset on suunniteltu järjestettävän Kuusamossa ja Savonlinnassa.

Kansallisten koulutusten lisäksi hallitus on tehnyt yhteistyötä kansainvälisten haavayhdistysten kanssa ensinnäkin osallistumalla ulkomaisiin konferensseihin mutta myös toimimalla näissä aktiivisesti. Hallituksen entinen puheenjohtaja ja nykyinen kunniapuheenjohtaja Salla Seppänen on toiminut kansainvälisesti näkyvässä roolissa EWMAn edellisenä presidenttinä sekä yhteistyöjärjestöjen puheenjohtajana.  Sallan pitkäjänteinen työ Euroopan haavanhoitoyhdistyksessä on kantanut hedelmää suomalaisen haavanhoitotyön osaamisen arvostuksen kasvaessa. Tästä kertonee myös se, että toukokuussa Euroopan haavakonferenssissa Suomen Haavanhoitoyhdistyksen hallituksen asettama ehdokas Kirsi Isoherranen tuli valituksi EWMA Counciliin. Kirsi on aloittanut työnsä Councilissa vahvasti ja muun muassa hänen ehdottamansa aihe harvinaisista haavoista on valittu EWMAn projektiksi seuraavien vuosien aikana. Myös hallituksen nykyinen jäsen Maarit Ahtiala on jatkanut tavoitteellista työtään EPUAP trusteena, jossa toimii suositustoimikunnan sekä tutkimustyöryhmän jäsenenä. Hänen aloitteestaan yhdistyksen hallituksen tukemana järjestetään toukokuussa 2018 EPUAP Focus meeting Turussa. Suomi on siis haavanhoidon saralla näkyvässä roolissa Euroopan tasolla ja toivonkin kyseisten toimijoiden jaksavan jatkaa tärkeää ja arvokasta työtänsä edelleen.

Hallitus on tehnyt kuluneen vuoden aikana yhteistyötä myös kansallisten yhteistyötahojen kanssa. Näistä mainittakoon tässä yhteydessä mm. haavanhoidon asiantuntijaerikoistumiskoulutus sekä lääkärien haavanhoidon erityispätevyys-toimikunta. Toivon tämänkin yhteistyön jatkuvan menestyksekkäästi tulevan vuoden aikana.

Tätä kirjoittaessa XX Valtakunnalliset Haavapäivät ovat ihan nurkan takana. Luvassa on osallistujamäärältään runsaslukuiset koulutuspäivät. Liekö 20 vuoden takainen teema vaiko koulutuspaikan vaihto vaikuttanut jäsenten aktiiviseen ilmoittautumiseen tuleville koulutuspäiville? Vastauksella ei ole väliä mutta toivon osallistujien saavan koulutuksesta ainakin sen annin, jota sieltä tulevat hakemaan. Haavapäiville pyritään vuosittain kehittämään jotain uutta ja tulevilla päivillä nuo uudet tuulet ovat muun muassa mobiilisovelluksen käyttöönotto sekä posterien esittäminen suullisesti ja sähköisessä muodossa.

Suuren kansallisen koulutustapahtuman suunnittelu ja järjestäminen vaatii yhdistyksen hallitukselta huikean määrän vapaaehtoistyötunteja ja haluankin tässä yhteydessä kiittää koko hallitusta pitkäjänteisestä uurastuksesta tulevan tapahtuman järjestelytöissä. Suuren suuret kiitokset ansaitsevat myös kaikki kannattajajäsenemme, jotka koulutuksesta toiseen ovat osallistuneet ammatillisiin näyttelyihimme. Ja luonnollisesti iso kiitos kuuluu kaikille teille koulutuksiimme osallistujille – ilman teitä koulutuksiamme ei olisi järjestetty. Toivon tulevankin vuoden koulutusten olevan yhtä suosittuja kuin aiempina vuosina. Nähdään koulutuksissa!

Littoisissa 20.1.2017

Heli Kallio