Hallituksen puheenjohtajan tervehdys

3

Hallituksen puheenjohtajan tervehdys

XX Valtakunnallisista Haavapäivistä on vierähtänyt aikaa jo kolme viikkoa. Isot kiitokset vielä kaikille koulutuspäivien osallistujille, luennoitsijoille ja näytteilleasettajille. Suuret kiitokset myös yhdistyksen hallituksen ahkeralle joukolle, joiden huikeaa työpanosta on kiittäminen näin ison tapahtuman järjestämisestä. Kiitokset kuuluvat myös talkootyöntekijöille, jotka ovat jo usean vuoden ajan olleet jalkaterapeuttiopiskelijoita Metropolian Ammattikorkeakoulusta. Lisäksi haluan osoittaa kiitokset myös Paasitornin ammattitaitoiselle henkilökunnalle sekä iltajuhlan huippuesiintyjille Ressulle ja Jussille sekä Dj Jesukselle mahtavasta tunnelmasta illan kuluessa. Onnittelut vielä myös kaikille auktorisoinnin saaneille haavahoitajille.

Haavanhoitoyhdistyksen uusi hallitus valittiin vuosikokouksessa torstaina 2.2. ja saimme mukaan kaksi kovan luokan haavaosaajaa: yleislääketieteen erikoislääkäri Kirsti Ahmajärven Helsingistä ja sairaanhoitaja, auktorisoitu haavahoitaja Maria Honkalan Ylöjärveltä. Hallituksen jäsenten esittelyt ovat nähtävillä ja päivitettyinä lähiviikkojen aikana yhdistyksen verkkosivuilla. Uusi hallitus kokousti ensimmäisen kerran perjantaina 17.2., jossa kokouksessa jakauduttiin mm. eri toimikuntiin kunkin jäsenen tehtävänkuvan ja asiantuntijuuden mukaan. Toimikuntien kokoonpanot ovat myös nähtävillä yhdistyksen verkkosivuilla.

Haluan tuoda esille muutamia hallituksen päätöksiä tässä blogikirjoituksessani nyt ja jatkossakin. Tänä syksynä alueelliset haavakoulutukset järjestetään vuosikokouksen hyväksymänä Savonlinnassa ja Kuusamossa. Savonlinnan koulutuksen ajankohta on 20.10. ja koulutuspaikaksi on valikoitunut Savonlinnan Paviljonki. Kuusamon koulutus järjestetään 10.11. Kuusamotalolla. Koulutuspaikkojen varaukset ja järjestelytyöt hoitavat yhdistyksen aktiiviset paikalliset jäsenet, jotka ovat jo nyt tehneet suuren työn koulutuspaikkojen kartoittamisessa, josta heille isot kiitokset.

Edellisistä Haavapäivistä on aikaa vasta kolme viikkoa mutta vuoden suurimman haavakoulutuksen järjestelytyöt ensi vuoden osalta ovat jo täydessä käynnissä. Tarjouspyyntöjä on pyydetty ja saatu useammasta paikasta ja hallituksen perjantaina pidetyn kokouksen päätöksen perusteella ensi vuonna Valtakunnalliset Haavapäivät tullaan järjestämään Finlandia-talolla Helsingissä 1.-2.2.2018. Kannattaa merkitä jo nyt kyseiset päivät kalenteriin. Koulutuspäivien ohjelman suunnittelu alkaa kevään aikana, jonka laadinnassa on mukana vahvasti myös Suomen Lääkäriliiton haavanhoidon erityispätevyystoimikunta. Ohjelman suunnittelussa otetaan huomioon myös tänä vuonna Haavapäiviltä saadut osallistujien sekä yhteistyöyritysten palautteet ja ehdotukset.

Ensimmäisestä blogikirjoituksesta tulikin pidempi kuin ensin ajattelin mutta jatkossa tässä blogissa tullaan kirjoittamaan hallituksen jäsenten toimesta terveisiä mm. konferensseista sekä minun toimestani hallituksen kokousten tärkeimmistä päätöksistä.

Toivotan kaikille blogin lukijoille oikein aurinkoista kevään odotusta!

Heli Kallio

SHHY Hallituksen puheenjohtaja

3

Kommentit

  • Kirjoittanut Reetta Mäkinen on 24.2.2017 17:35

    Valtakunnallisten haavapäivien odotus on monella mielessä ja siksi upeata, että olette julkaisseet pvm:t sekä pitopaikan jo nyt. Vuosien kokemuksella teette hienoa työtä haavahoitotyön esillä olemiseksi sekä kehittämiseksi. Kiitos!

  • Kirjoittanut Marja Korhonen on 27.2.2017 13:42

    Hei Heli! Onpa hienoa, että tällainen blogi on tullut. Me rivijäsenet olemme olleet hieman pihalla siitä, mitä yhdistyksessä tapahtuu tai on tapahtumassa. Samalla tulee tunnetuksi työ, jota teette. Kaiholla ajattelin Paasitornin haavapäiviä. Ne olivat kolmannet koko työurani aikana, joilla en ollut. Kiva olisi pitää tietoja ajan tasalla, mutta kustannuksia tulee eläkeläiselle vähän liikaa. Pientä keikkahommaa olen vielä silloin tällöin tehnyt, mutta motivaatio alkaa jo hieman hiipuu. Kaikkea hyvää sinulle ja koko hallitukselle tärkeässä työssänne.

  • Kirjoittanut Heidi C on 15.3.2017 21:10

    Hienoa, kun olet saanut/ottanut blogin käyttöön! ;-) Kiitos!

Lisää kommentti